TARINAA NILLESTÄ

Olin matkaoppaana Egyptissä 1989 ja muun lukemisen puutteessa ostin amerikkalaisen kissalehden, jossa esiteltiin aivan uutta kissarotua, Selkirk rexiä. Olin myyty, kissa joka kuvassa komeili oli kissaunelmieni täyttymys! Ymmärsin toki, etten sellaista itselleni heti saisi, mutta lupasin jo silloin itselleni, että joskus minulla sellainen vielä olisi… Unohdin koko asian moneksi vuodeksi, kunnes kartusiaanien myötä kissainnostukseni elpyi ja muistin heti tämän mieleni vallanneen rodun. Ja viime keväänä osa kissankasvatustani koki sitten maanjäristyksen: Näin Nillen pentukuvan Ayur-kittensin sivuilla! Asia oli kolmessa sekunnissa selvä, halusin Nillen sen enempää miettimättä. Ja suureksi onnekseni se oli vielä vapaa!!! Ja niin sitten Nille haettiin meille Ruotsista kesällä 2007! Ja Nilleen tutustuttuani päätin hyvinkin nopeasti osallistuvani tämän rodun tuomiseen Suomeen!!! Nille vei saman tien sekä koko perheeni että suurimman osan tuttaviemme sydämestä!!!!

Nille on sydämenvaltaaja, sen luonne on sanoinkuvaamaton! Se tulee luokse, se kehrää kun sitä viitsii edes katsoa ja se on niin koiramainen, kuin kissa vain voi olla. Se tuo pallon, se leikkii Milon kanssa superpallolla ja sillä riittää aina aikaa huomioida muut kissat… Sillä on hauska tapa jutella määkien, ääni kuulostaa ihan lampaan ääneltä – niin kuin kai kissalla lampaan vaatteissa pitääkin!

;-D

Harrastuksiin kuuluu pallopelien lisäksi myös ruokien näpistely, yksikään lautanen tai voileipä päällisineen ei ole Nilleltä turvassa!!! Jopa kuivakakkupalat ovat vaarassa…Muutenkin neitokaisen ruokamaku on melkoisen laaja, lempiruokana mainittakoon kinkkusuikaleet raakana, Feline Porta märkäruuat sekä RC:n Kitten kuivamuona. Pizzat, voileivät, kakut, pullat, leivokset ja hampurilaisetkin siis menevät, silloin kun niitä saa anastettua… Ronkeli tämä neiti ei syötävänsä suhteen todellakaan ole.

Nille on käynyt ensimmäisenä FiFe – rekisteröitynä Selkirkinä arvostelunäyttelyssä, sen lisäksi tyttö on osallistunut useaan esittelynäyttelyyn. Nillestä on ollut lehtijuttu Kissafanit – lehdessä numerossa 01/08 ja lisäksi se on esiintynyt Turokatin 01/08 kansikuvatyttönä. Nille tullaan vielä näkemään monessakin näyttelyssä Fiinan ja Dariuksen seurana, mutta seuraavaksi tavoitteena olisi pentujen saaminen…   ;-D

 

 selkirk

Aloitussivulle gg