KISSALAMME
RAISIOSSA
Asumme
omakotitalossa
metsäisellä
alueella Raision
Tikanmaalla. Kissalamme koostuu tällä
hetkellä (04/09) seitsemästä
kartusiaanista, neljästä naaraasta ja kolmesta uroksesta.
Maine Cooneja edustaa yksi naaras ja kiharakarvaisia Selkirk
Rexejä puolestaan kaksi tyttöä. Lisäksi
talossamme asuu kolme
koiraa. Perheeseemme
kuuluu
vanhempien lisäksi yksi teini-ikäinen poika. Eli
kaikki
eläimemme ovat tottuneet toisiin eläimiin, lapsiin ja
erilaisiin ääniin ja melskeeseen.

Kasvattajanimi
Sinimirrin on
rekisteröity
FIFE:ssä
vuonna 2004. Tarkoitukseni on kasvattaa ennenkaikkia terveitä,
rodunomaisia, ihania kissoja sekä rakastaviksi
että
rakastettaviksi perheenjäseniksi. Koska itse harrastan
näyttelytoimintaa, autan myös kasvattejani
mielelläni
näyttelyharrastuksen pariin, esim. tulemalla mukaan
ensimmäisiin näyttelyihin ja lainaamalla tarvittavia
varusteita.
Ota yhteyttä ja sovi
tapaaminen!
Aloitussivulle 
|