KARTUSIAANIEN ALKUPERÄ

Kartusiaani - Le Chat des Chartreux - The Chartreux Cat - on vanha ranskalainen alkuperäisrotu. Sekä kissojen että rodun nimen alkuperä on historian hämärän peitossa. Myöhäiskeskiaikaisen kirjallisuuden mukaan siniset kissat saapuivat Ranskaan ristiretkeläisten mukana noin 500 vuotta sitten nykyisen Turkin tai Iranin vuoristosuoduilta. Siniset kissat on kuitenkin aina yhdistetty Ranskaan.

Nämä siniset kissat mainitaan kirjallisuudessa jo 1500 -luvulla. Joachim du Bellay kirjoitti"Ranskalaisia säkeitä pienen kissan kuolemasta" ("Vers français sur la mort d´un petit chat") v. 1558 ja se on ensimmäinen tunnettu kuvaus sinisistä kissoista. Sinisiä kissoja alettiin kutsua nimellä Chartreux 1600 -luvulla. Seuraavan vuosisadan alussa ammattisanastoihin ja tietosanakirjoihin tämän tyyppiset kissat on kirjattu nimellä Chartreux. Luonnontieteilijät Linnée ja Buffon kirjoittivat Chartreux’sta ranskalaisena kissana ja antoivat sille oman latinankielisen nimen (Felis Catus Coeruleus, sininen kissa) erottaen sen tavallisesta kotikissasta (Felis Catus Domesticus).

Legendan mukaan rotu on saanut nimensä kartusiaanimunkeilta, jotka toivat kissat Ranskaan ristiretkiltä ja kasvattivat niitä luostareissa. Tarina sopii hyvin rodun vaatimattomaan luonteeseen, vaikkei kartusiaanimunkkien muistiinpanoista löydykään merkintöjä näistä kissoista. Toinen oletus rodun nimen alkuperästä perustuu mainintoihin kartusiaaneista sinisinä kissoina, joiden nahkoja toimitettiin turkiskauppiaille. Nahkaa arvostettiin sen tuuhean ja villavan karvalaadun takia. On siis mahdollista, että turkiskauppiaat ja vaatturit nimesivät kissan hienon ja tuolloin ylellisen villalaadun, pile de Chartreux’n, mukaan.

Vielä viime vuosisadan alkupuolella näiden kissojen luonnollisia yhdyskuntia oli Pariisissa ja eristäytyneillä alueilla muualla Ranskassa. Yksi tärkeä yhdyskunta oli Belle Ile -saarella. Yhdyskuntien määrä ei kuitenkaan koskaan ollut kovin suuri.  Kartusiaanin, tavallisen kansan kissan, elämä ei ollut helppoa: sitä arvostettiin pääasiassa turkin ja lihan takia. Kartusiaani niitti mainetta erinomaisena rotanpyytäjänä.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ranskalaiset kasvattajat kiinnostuivat tämän vanhan rodun säilyttämisestä. Ensimmäiset kissat kasvatukseen saatiin edellämainituista luonnollisista kartusiaaniyhdyskunnista. Tuonaikaiset kasvattajat laativat rotustandardin 1700 -luvun luonnontieteilijöiden kuvausten perusteella ja he olivat hyvin huolellisia käyttäen jalostukseen vain tuon vanhan standardin mukaisia kissoja. Kasvatusohjelman kartusiaaneja esiteltiin Euroopan näyttelyissä vuoden 1928 alkupuolella.

Toisen maailmansodan jälkeen ei kartusiaanien luonnonkantoja enää ollut ja kartusiaaneja on saanut vain kasvattajilta. Jopa kotimaassaan Ranskassa kartusiaanit ovat vieläkin melko harvinaisia.

Kasvatuksen laajennuttua kartusiaani yleistyi länsieurooppalaisissa kissaloissa. Välttääkseen sisäsiittoisuutta monet eurooppalaiset kasvattajat alkoivat risteyttää kartusiaaneja persialaisten ja sinisen lyhytkarvabrittiläisten kanssa1960 –luvulla kissojen heterozygoottisten ominaisuuksien vuoksi. Risteytyksiä kartusiaanin ja sinisen britin kanssatehtiin niin umpimähkäisesti ja niin laajasti, että v. 1970 kansainvälinen kissajärjestö FiFe päätti yhdistää kartusiaanin ja sinisen britin saman standardin alle: standardi oli sinisen britin, mutta nimeksi otettiin kartusiaani, Chartreux.

Ranskalaisen Jean Simonnet'n johdolla kartusiaaneille omistautuneet kasvattajat protestoivat voimakkaasti FiFen päätöstä vastaan.  FiFe eriyttikin nämä rodut uudelleen ja kartusiaanien vanha standardi otettiin jälleen käyttöön v. 1977. Tämän jälkeen on saatavilla ollut yhä enemmän puhdasrotuisia kartusiaaneja Ranskassa ja muissa Länsi-Euroopan maissa. Kuitenkin yhä edelleen on useiden kartusiaanien sukutauluissa sinisiä brittejä.

SEURALLINEN KARTUSIAANI ON RAUHALLINEN JA YSTÄVÄLLINEN

Lyhytkarvainen kartusiaani on väriltään aina sininen. Se on massiivinen ja kookas kissa. Urokset ovat huomattavasti suurempia kuin naaraat. Uros painaa noin 5–7 kg tai jopa enemmän, naaras noin 4-5 kg. Rotu on hitaasti kehittyvä. Uros on täysin kehittynyt vasta 4-5 -vuotiaana, naaras 2-3 -vuotiaana. Kartusiaanin turkki on erikoinen kaksoisturkki, joka on tiheä, hieman villava ja säänkestävä. Turkin päällyskarva ja pohjavilla ovat lähes samanmittaiset.

Kartusiaani on hiljainen kissa moniin muihin rotuihin verrattuna. Kissan massiivisen koon ja sen pienen äänen välinen kontrasti on erikoinen.

Kartusiaani on hyvin suvaitsevainen ja säyseä vieraiden, pienten lasten ja toisten eläinten kanssa. Se kotiutuu helposti ja on vaivaton matkatoveri.

HELPPOHOITONEN KARTUSIAANI

Lyhyt, tiheä turkki ei kaipaa paljon hoitoa. Irtoava karva kannattaa harjata pois karvanlähdön aikana. Jos kartusiaanin joutuu pesemään, erittäin paksu ja säänkestävä turkki on kasteltava ihoa myöten. Turkki on myös huuhdeltava huolellisesti.

Kartusiaani ei ole nirso ruuan suhteen, mutta se saattaa reagoida herkästi ruokavalion muutokseen tai liian vahvaan ruokaan. Pennuille kannattaa antaa aikuisen ruokaa jo noin 5-6 kuukauden iässä, koska penturuoka on vahvaa ja pentu saattaa lihoa. Aikuisen kartusiaanin painoa kannattaa seurata ja vaihtaa "light"-ruokaan, jos kissa lihoo likaa.

KARTUSIAANIT SUOMESSA

Suomessa oli kartusiaanin nimellä kissoja 1960–1970 -luvuilla. Kun FiFe vuonna 1977 hyväksyi uudelleen kartusiaanille ja siniselle britille oman standardin, kartusiaanit katosivat Suomesta.

Ensimmäinen kartusiaani tuotiin Suomeen v. 1999 yli kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Tällä hetkellä (syyskuu 2007) Suomessa on 62 rekisteröityä   kartusiaania, joista yhdeksän on tuontikissaa (Unkari, Itävalta, Italia, Saksa, Ranska) ja loput Suomessa syntyneitä pentuja (14 pentuetta).

Pieni kartusiaaneista kiinnostunut ryhmä perusti v. 2003 Suomen Kartusiaanit ry:n. Kasvattajiakin on jo viisi, joista tällä hetkellä aktiivisia kaksi, Sinimirrin lisäksi Bleu deBess. Kasvatus on hyvin pienimuotoista ja harkittua. 

Aloitussivulle